Uusi synnäri Tammisaareen?
Kun Tammisaaren synnytysosasto suljettiin käytiin perusteellista keskustelua synnytysosaston toiminnan jatkamisesta kunnan ja/tai yksityisin voimin. Ratkaisevaksi esteeksi muodostui sopivien tilojen puute Tammisaaren sairaalassa – HUS:n johto ilmoitti selvästi, että sopivia tiloja ei ole. Julkisuudessa on kuitenkin ollut tietoja suurista muutoksista sairaalan kiinteistöissä.
Työryhmä, johon kuuluu HUS/LUS:n ja Raaeporin kaupungin edustajia selvittää suurta uudisrakennusta nykyisen sairaalan yhteyteen tai vaihtoehtoisesti koko toiminnan keskittämistä Tammiharjuun. Suunnitelmiin sisältyy LUS:n somaattiset ja psykiatriset hoitopaikat samoin kuin kunnallinen vuodeosasto ja yhteispäivystys. Suunnittelu on siis sekä kunnallinen ja kuntien välinen tehtävä, ja sama koskee investointeja. Toiminnan muotoutumisesta riippuen yksityisetkään rahoittajat eivät ole poissuljettuja.
Mielestäni meneillään olevan suunnitteluun pitäisi myös sisällyttää mahdollinen synnytysosasto. Tässä kokonaisuudessa synnytysosaston tilatarve on suhteellisen pieni. Samaa koskee todennäköisesti myös kustannuksia. Aivan ratkaiseva tekijä, tilojen lisäksi, on HUS:n suhtautuminen hoitoyhteistyöhön ulkopuolisen yksikön kanssa. Synnytysosasto ei voi toimia ilman kehittyneen erikoissairaanhoidon tukea. Toinen ratkaiseva kysymys on kuinka HUS suhtautuu synnytysten vähenemiseen omissa yksiköissään. LUS:n synnytysosaston lopetuksen yhteydessä todettiin kuitenkin, että länsiuusmaalaisten synnyttäjien määrä oli vähäinen verrattuna synnyttäjien kokonaismäärään HUS:n alueella. Jos Tammisaaren synnytysosasto panostaisi merkittävästi myös ulkopuolisiin asiakkaisiin (selväkielisesti: venäläisiin synnyttäjiin) mainostaen ja hinnoitellen palveluja tavalla, joka HUS:n yhteydessä ei ollut mahdollista, vaikuttaisi se todennäköisesti myönteisesti myös HUS/LUS:n erikoissairaanhoidon palvelujen kysyntään. Kunnallinen tai puoleksi yksityinen synnytysosasto ostaisi näin ollen palveluja HUS:lta. Niinpä HUS:n palvelujen käyttö (ml. lastenosasto) kasvaisi helpottaen näin palvelujen säilymistä LUS:ssa. Lyhyttä ja ajanmukaista ilmaisua käyttäen – “Win-Win” – kaikki hyötyisivät.
Ehdottamani suunnitelma edellyttää laajaa yhteisymmärrystä ja alueemme muiden poliitikoiden omistautumista. Olen varma siitä, että merkittävä osa alueen asukkaista haluaisi kuulla kuinka muut päättäjät suhtautuvat ehdotukseeni.